| Suomen Pelimiehet on lelu- ja paperialan maahantuonti- ja tukkuyritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita monipuolisia tuotteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Toimistomme sijaitsee Littoisissa, Turun lähellä. Yrityksessämme työskentelee useita henkilöitä eri puolella maata. Littoisten toimistossa vakituisesti viisi henkilöä, kolme myyntiedustajaa kiertää kattavasti Suomea viikoittain ja useita tuote-esittelijöitä on valmiina esittelemään tuotteitamme niin sesonkiaikana kuin uusien tuotteiden saapuessa. Toiminnan alkuvaiheissa siirtotarrat olivat yrityksen suurin ja tärkein markkinoima tuote. Vuosien kuluessa yrityksen tuotevalikoima on kasvanut suuresti ja tarrojen ohella tärkeässä osassa ovat nykyään myös rooliasut, pelit ja askartelutarvikkeet. Nykyään valikoimamme elää perusvalikoimamme ohella jatkuvasti, koska haluamme tarjota asiakkaillemme perustuotteiden lisäksi myös ajan hermolla olevia uutuuksia. Tuomme Suomeen laadukkaita lisenssituotteita yli 20:ltä eri valmistajalta, suurimmaksi osaksi Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Kaukoidästä. Asiakkaisiimme kuuluu Suomen suurimpia vähittäiskauppaketjuja, postimyyntiyrityksiä sekä myös yksityisiä liikkeitä sekä erikoiskauppoja. Yritys vie tuotteita myös Viroon. Tuotteita markkinoidaan valtakunnallisesti TV sä ja printtimainonnalla. Jo useiden vuosien ajan myyntiä on myös tuettu jokaiseen lapsitalouteen jaettavassa lelukuvastossa, Lasten suuressa lelukirjassa. Lisäksi yritys suorittaa päivittäisessä vähittäiskaupassa n. 200 tuote-esittelyä vuodessa. Mikäli haluat tuote-esittelijän tulevan liikkeeseenne, älä epäröi ottaa yhteyttä toimistollemme. |